Ville Mäkilä

Kuoleeko printtilehti?

Printtimedian kuolemaa on manailtu 2000-luvun alusta lähtien. Silti perinteinen paperilehti on pitänyt Suomessa pintansa yllättävän hyvin.

Mediatutkija Pasi Kivioja on tuoreessa väitöstutkimuksessaan ennustanut, että iltapäivälehdet tulevat lähivuosien aikana siirtymään kokonaan verkkoon.

Printtimedian ongelmana ovat muun muassa lukijakunnan väheneminen ja ikääntyminen, kallis jakelu sekä kireä kilpailu mediamarkkinoilla. Verkkomedia on kustannustehokkaampi ja nopeampi tiedonvälityskanava monella tapaa. Tämän päivän printtilehdessä oleva uutinen julkaistiin verkossa jo eilen.

Median murros on ollut nähtävillä kaikissa lehtityypeissä, mutta iltapäivälehtien kohdalla muutos on ollut jyrkin. Iltapäivälehtien verkkosivuista on noussut Suomen luetuimpia verkkosivustoja, samalla kun niiden paperiversioiden myynti on romahtanut.

Tilattavien sanomalehtien keskuudessa muutos ei ole ollut yhtä jyrkkä. Perinteisten printtilehtien rinnalle on tuotu digitaalinen näköisversio. Tilattavien lehtien verkkosivuston sisällöt ovat yhä kasvavissa määrin maksumuurin takana.

Maksumuurit tuntuvat olevan Suomessa vielä hieman lapsenkengissä. Jotta maksumuurin takana olevan jutun saa luettavakseen, on usein tilattava lehti. Monesti olen kuullut kysymyksen, miksei lukija voi ostaa lukuoikeutta yksittäisiin artikkeleihin toistuvan tilaamisen sijaan? Kyse olisi käytännössä samasta asiasta kuin sanomalehden irtonumeron ostamisesta.

Ilmaiseksi jaettavat kaupunkilehdet painivat sanomalehtien kanssa samantapaisten ongelmien kanssa. Vaikka kaupunkilehdillä ei ole tilaajia eikä niiden sisältö ole lukijalle maksullista, ne kärsivät jatkuvasti kasvavista jakeluongelmista. Jotta ilmaisjakelulehti voi pärjätä kiristyvässä kilpailussa, sen on panostettava entistä enemmän verkkoon.

Miten printin sitten käy? Kuten on ennustettu, printin alasajo voi olla useammassa lehdessä konkreettisesti totta jo seuraavan vuosikymmenen aikana. Ensimmäisenä vuorossa ovat varmasti iltapäivälehdet, sanomalehdet siirtyvät kokonaan verkkoon myöhemmin. Tai sitten eivät.

Myönnän itsekin lukevani paperisia lehtiä erittäin harvoin. Paperilehden tilalle on tullut lehden verkkojulkaisu tai printtilehden digitaalinen näköisversio.

Mutta on printtilehdellä hyvätkin puolensa. En usko sen kokonaan häviävän, mutta printtilehden luonne tulee muuttumaan. Kuten esimerkiksi Ilta-Sanomissa on huomattu, erikoisnumerot myyvät printtilehtinä hyvin edelleen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"...Verkkomedia on kustannustehokkaampi...".
Vielä halvemmalla pääsee, kun ei osta mitään.

"...miksei lukija voi ostaa lukuoikeutta yksittäisiin artikkeleihin...".
Muutama vuosi sitten TM (Tekniikan Maailma) salli sen. Maksoin kiinnostavasta jutusta ja sain siitä kopion koneelleni. Joskus tilasin kopion, vaikka juttu ei juuri silloin ollutkaan ajankohtaista. Luin sen sitten, kun oli.
Nyt maksamalla saa vain yhden kerran lukuoikeuden, mikä on käytettävä heti. Selkeä ja harmittava huononnus.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"Mediatutkija Pasi Kivioja on tuoreessa väitöstutkimuksessaan ennustanut...".
Onneksi tuo ennustus näyttää koskevan vain iltapäivälehtiä. Ainakin niin toivon. Kokonaisen oikean lehden selaaminen läpikotaisin on paperilla paljon helpompaa, kuin pienellä ruudulla tihrustaen. Tulee myös luettua monipuolisemmin, jos koko aviisi on tarjolla.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Kuolee. Ainoastaan nostalgisuuteni jää kaipaamaan paperilehtiä.. mutta enköhän sen kestä mikäli vanhaksi elän. On monella paljon suurempiakin murheita.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Vertaa paperiton konttori.

Nyt kopiopaperia (A4) valmistetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Printtereitä ja kopiokoneita on käytössä enemmän kuin koskaan aikaisemmin !

Toimituksen poiminnat